Kun tuotteenne kaipaa pakkausta, meiltä löytyy ratkaisu!

Purukumit, lääkevalmisteet, makeiset, ihovoiderasiat - näille kaikille ja monille muille tuotteille olemme valmistaneet kartonkisia myyntipakkauksia jo useiden vuosien ajan. Olemme palvelleet kaikenlaisia asiakkaita, niin suuria kuin pieniäkin, joustavasti ja nopeasti ja aina korkeasta laadusta kiinni pitäen.

Runsas mallivalikoima
Valikoimissamme on lukuisia valmiita, erilaisia ja eri kokoisia kotelomalleja. Ne ovat käytännössä testattuja ja toimiviksi havaittuja. Mikäli niiden joukosta ei kuitenkaan löydy tarkoitukseenne sopivaa ratkaisua, voidaan sellainen räätälöidä tarpeittenne mukaan.

Näyttävyyttä

Painamme kotelot nelivärioffsetilla. Halutessanne saatte niihin lisää näyttävyyttä esimerkiksi koho- tai foliopainatuksella, ylimääräisellä kulta- tai hopeavärillä tai vaikkapa kohdelakkauksella.

Jakeluketjussa
Koteloita varten suunniteltujen display-laatikoiden avulla tuotteet kulkevat kätevästi jakeluketjussa ja ne saadaan näyttävästi esille kaupan hyllylle. Painostamme lähteneitä koteloita löytyykin kotimaamme lisäksi myös mm. saksalaisista, tsekkiläisistä, kreikkalaisista yhdysvaltalaisista, kanadalaisista ja korealaisista myymälöistä.

Ekologisuus
Valmistamme kotelot ympäristöystävällisestä kartongista. Käytön jälkeen materiaali on kierrätettävissä maitopurkkien tavoin esimerkiksi kartonkihylsyjen raaka-aineeksi.


 

SERILOG KY | Laarimäentie 19, 21530 PAIMIO | Puh. (02) 473 2926 | Fax (02) 473 4390 | repro@serilog.fi
©2012 Serilog ky - Putteri (MMD Networks Oy)